Kokki henkilöstöravintolassa

Marta, kokki

Sain ensikosketuksen ruoanlaittoon jo kolmevuotiaana. Intohimo ruoanlaittoon ei ole laantunut vuosien kuluessa, vaan johti lopulta ammattiin. Työllistyin alalle jo opiskeluaikana, ja olenkin siitä lähtien tehnyt ruokaa rakkaudella.

Tyypillisenä työpäivänä valmistan neljä ateriaa päivässä. Näiden lisäksi henkilöstöravintolaan tulee paljon tilauksia: tällöin leivotaan myös kakkuja ja järjestetään kahvituksia. Viihdyn paljon keittiön puolella, mutta myös asiakaspalvelu kuuluu työtehtäviin. Jos asiakas odottaa palvelua, pitää tilanteeseen tarttua viipyilemättä ja iloisella otteella.

Ruoanlaitto on melko itsenäistä työtä, mutta onnistumiseen tarvitaan myös tiimityötä. Henkilöstöravintolan kolmehenkisessä tiimissä yhteistyön merkitys korostuu. Ruokapalvelutyöntekijälle hyödyllisiä luonteenpiirteitä ovat mielestäni ripeys, oma-aloitteisuus ja sosiaalisuus. Huumorintaju takaa sen, että oma työtiimi pysyy hyvällä mielellä läpi päivän.