Liputamme suomalaisen työn puolesta

Suomalaisen Työn Liitto myönsi 4.6.2013 Arkealle oikeuden käyttää Avainlippu-tunnusta merkkinä suomalaisesta työstä. Arkea työllistää 900 henkilöä ja on Lounais-Suomen suurin työnantaja omalla alallaan.

Arkea haluaa omalta osaltaan liputtaa suomalaisen työn puolesta ja sen vuoksi Suomalaisen Työn Liiton jäsenyys on yritykselle tärkeä meriitti. Usko suomalaiseen työhön luo oikeudenmukaisuutta, hyvinvointia ja uusia innovaatioita sekä tuo yhteiskunnalle lisää verotuloja. Työ luo merkitystä ja hyvinvointia jokaiselle. Niin yhteiskunnan kuin yksilönkin näkökulmasta suomalaisen työn merkitys on tärkeä.

Suomalaisen Työn Liitto myönsi kesäkuun alussa yhteensä 48 tuotteelle ja palvelulle Avainlippu-tunnuksen. Arkean siivous-, ruoka- ja kiinteistönhoitopalvelut on osa tätä joukkoa. Käsitys työstä on murroksessa. Kun aikaisemmin työtä tehtiin ennen kaikkea toimeentulon ja sosiaalisen aseman saavuttamiseksi, nykyisin työltä odotetaan myös yksilöllisyyden toteuttamista ja elämän sisältöä. Lisäksi suurten ikäluokkien eläköityminen tuo työelämään suuria muutoksia. Vaikka tulevaisuuden työelämässä on paljon haasteita, suomalaisen työn arvostus on monelle tärkeää.

Suomalaisen Työn Liitto on asiantuntijaorganisaatio, jonka tehtävänä on edistää suomalaisen työn arvostusta ja menestystä. Vuonna 1912 perustetulla Suomalaisen työn liitolla on yli 1900 yritys- tai yhteisöjäsentä.

 Lisätietoja: Tuija Kämä, toimitusjohtaja, puh 040 591 0929