Siirry pääsisältöön
Arkea  >  Ajankohtaista  >  Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyi Alltimen ja Arkea Oy:n liiketoimintakaupan

Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyi Alltimen ja Arkea Oy:n liiketoimintakaupan

Uutiset

Alltime tiedotti 26.4.2024 sopineensa Arkea Oy:n kiinteistö-​ ja siivouspalveluliiketoimintojen ostamisesta. Liiketoimintakauppa edellytti Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) hyväksyntää. KKV on tiedottanut 6.5.2024 hyväksyneensä liiketoimintakaupan, jonka täytäntöönpanopäivä on 1.7.2024. Tällöin Arkealta siirtyvät liiketoiminnot liittyvät osaksi Alltimea ja muodostavat sen Länsi-Suomen alueyksikön. Alltime pystyy siten heinäkuusta alkaen palvelemaan asiakkaita myös Turun alueella kiinteistö- ja siivouspalveluissa.

”Olen tyytyväinen KKV:n nopeasta hyväksymispäätöksestä. Sen myötä pääsemme konkreettisemmin suunnittelemaan Arkealta siirtyvän henkilöstön liittymistä osaksi Alltimea,” sanoo Juha Murtopuro, toimitusjohtaja, Alltime Group. ”Arkealta siirtyvillä on tärkeä rooli jalansijamme rakentamisessa ja kasvattamisessa Länsi-Suomessa. Alltimella on useita valtakunnallisesti toimivia asiakkaita, joita pystymme jatkossa palvelemaan laadukkaasti myös Turun alueella.”

”On hienoa, että hyväksyntä liiketoimintakaupalle saatiin näin nopeasti. Tämä helpottaa asiasta viestintää henkilöstölle, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Muutostilanteessa on tärkeää, että siirtyvä henkilöstö saa mahdollisimman paljon tietoa muutokseen liittyvistä asioista ja sen vaikutuksista omaan työhön,” sanoo Pirjo Kankaanranta, vt. toimitusjohtaja, Arkea Oy.

Lisätietoja 

Juha Murtopuro, toimitusjohtaja, Alltime Group
juha.murtopuro@alltime.fi
p. 040 414 1007 

Pirjo Kankaanranta, vt. toimitusjohtaja, Arkea Oy 
pirjo.kankaanranta@arkea.fi
p. 040 5875 950 

Alltime lyhyesti:  

Alltimen visiona on kehittyä Pohjoismaiden johtavaksi rakennetun elinympäristön kunnossapitäjäksi. Me hoidamme ennakoivana ja välittävänä kumppanina kiinteistöpalvelut, puhtauspalvelut sekä infrastruktuurin kunnossapidon maalla ja vesillä. Noin 1 000 työntekijäämme Suomessa ja Ruotsissa helpottavat asiakkaidemme elämää ylläpitämällä sujuvia ja turvallisia elinympäristöjä. Alltime Groupin omistaa kotimainen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot yhdessä toimivan johdon kanssa. 

Lue myös

Uutiset

Arkea Oy myy kiinteistö- ja siivouspalveluliiketoiminnot Alltime Kiinteistöpalvelut Oy:lle

Lue lisää
Ruokapalvelut

Arkea on mukana ilmastokestävässä ruokahankkeessa

Lue lisää
Siivouspalvelut

Arkean siivoojien työkaveri Cobotti tehostaa imurointia ja pitää tekstiililattiat puhtaina

Lue lisää