Nauti talvesta, älä stressaa siitä!

Lumipyryä, loskasohjoa ja jäätyviä kulkuväyliä. Suomen talvi ei aina tee arjestamme helppoa. Me arkealaiset varmistamme, että kiinteistönhoidon ja -kunnossapidon työt ovat sinulle näkymättömiä myös silloin kun luontoäiti haastaa meidät tosissaan. Kanssamme arkesi sujuu ja voit keskittyä oleelliseen riippumatta siitä, vihmooko ulkona lumimyrsky vai jäädyttääkö pakkanen kulkuväylät.  

Seuraamme jatkuvasti muun muassa lumiennusteita ja säätilan vaihteluja, jotta pystymme ennakoimaan tarvittavia töitä. Lumikaaos saattaa yllättää Suomen, mutta ei meitä. Oli kyseessä sitten voimakas lumipyry tai märän kelin jälkeen kiristyvä pakkanen, ammattilaisemme tietävät täytyykö hommiin lähteä jo illalla vai onko järkevämpää odotella aamuyöhön. Meiltä löytyy riittävästi sekä kalustoa että henkilökuntaa ja lähdemme liikkeelle heti kun tilanne sitä vaatii.

Työmme eivät suinkaan lopu pakkasten hetkeksi helpottaessa, sillä loskaantuvaa lunta ei voi jättää kiinteistöjen pihoihin. Silloin saattaa syntyä vaarallisia polanteita ja äkillisten pakkasten sattuessa todellisia luistinratoja.

Katse ylöspäin

Talviaikaan kiinteistönhoidossa ei tuijotella vain maata, vaan katse on syytä kääntää myös ylöspäin. Seuraamme säännöllisesti, millainen lumitilanne rakennusten katoilla on. Vaikeissa ja ahdaskulkuisissa paikoissa, joissa havainnointi on vaikeaa, voidaan apuna käyttää myös ilmakuvauskopteria. Pidämme huolta jalankulkijoiden ja kiinteistön käyttäjien turvallisesta kulkemisesta rajaamalla kulkemista vaarallisilla alueilla ja poistamalla lumet katoilta.

Kevät sulattaa lumet muttei sepeliä

Kun lumet keväämmällä sulavat on vuorossa sepelin poisto. Asiakkaillamme on usein ymmärrettävästi kiire saada sepelit pois, sillä sepeli sulaneella pihalla näyttää epäsiistiltä ja kulkeutuu sisätiloihin. Liikaa ei kuitenkaan kannata kiiruhtaa. Yksikin pakkasyö saattaa tehdä kostean pihan todella liukkaaksi, ja homma joudutaan aloittamaan alusta. Sepeleiden poiston yhteydessä ammattilaisemme myös pesevät piha-alueet ja puhdistavat tarpeen mukaan kaivot, joihin usein valuu sulavettä ja sen mukana hiekkaa ja soraa.

Aiheeseen liittyen: