Ikkunanpesu

Innovatiivista ikkunanpesua Arkealta

Published on 02.06.2020 - 12:33

Viime vuosina Arkean ikkunanpesua on viety uudelle tasolle. Lähtökohtana on ollut helppous niin asiakkaalle kuin henkilöstöllekin sekä työturvallisuus.

–  Tältä pohjalta selvitimme uusimpia mahdollisuuksia ja päädyimme jo 2016 hankkimaan aikaisempaan verrattuna täysin erilaisen ikkunanpesujärjestelmän, kertoo Arkean siivouspalvelun palvelujohtaja Sari Silén.

Järjestelmän oivallisuus piilee siinä, että kyse ei ole järeästä laitteistosta, vaan hyvin helposti käyttöön otettavasta näppärästä järjestelmästä.

– Järjestelmän avulla ikkunanpesu on tehokasta, vaivatonta, turvallista ja onnistuu missä vain, kertoo Arkean palveluohjaaja Janne Kunnasvirta.

Janne on ollut ottamassa järjestelmää käyttöön ja pessyt yhdessä ikkunanpesutiimin kanssa vuosien varrella n. 250 kohteen lasit.

– Ikkunanpesujärjestelmällä pystyy pesemään maassa seisten laseja kymmenen metrinkin korkeudesta eli noin kolmanteen kerrokseen asti. Nostimen avulla ylettyy toki vieläkin korkeammalle, Janne kuvailee.

– Itse peseminen on nopeaa ja vaivatonta, sillä puhdistukseen ei käytetä erillisiä puhdistusaineita, vaan puhdistettua vettä. Tämän ansiosta pintoja ei tarvitse esimerkiksi kuivata lainkaan. Jälki on puhdasta, eikä laseihin jaa epäpuhtauksia tai pisarajälkiä, Janne kertoo.

Järjestelmän käyttöönottaminen käy myös helposti. Käytännössä tarvitaan vain täysi tankillinen vettä, joka tarpeen vaatiessa kulkee auton mukana. Pesurin etu on myös se, että sillä voidaan pestä ikkunoita alkukeväästä pitkälle syksylle. Toki tyypillisesti ikkunoihin kiinnitetään valon lisääntyessä enemmän huomiota keväisin ja kesäisin.

Pesijän ergonomiasta Arkealla on huolehdittu erilaisten lisälaitteiden avulla. Käytössä on mm. teleskooppilasit, jotka vähentävät niskan seudun kuormitusta, kun pesijän ei tarvitse kääntää pestessä katsetta ylöspäin. Lisäksi ”ongeksi” kutsutun apuvälineen avulla pesurin teleskooppivartta voi keventää. Tämä vähentää fyysistä kuormitusta, etenkin kun pestään korkealta.

Jos kiinnostuit, ole yhteydessä Arkean siivouspalveluihin ja pyydä tarjous!
Timo Salminen, timo.salminen@arkea.fi; 040 144 7401