Tero Jurmu

Tero, automaatioasiantuntija

Published on 22.09.2020 - 14:23

Tero Jurmu työskentelee automaatioasiantuntijana Arkean kiinteistönhoito- ja talotekniikkapalveluissa. Teron tehtäväkenttä on monipuolinen sisältäen rakennusautomaation lisäksi olosuhdemittauksia ja energiahallintaan liittyviä tehtäviä, mitoituksia, tuotekehitystä ja sisäisiä koulutuksia. Lisäksi hän on mukana erilaisissa projekteissa.

Terolla on pitkä kokemus valvomotoiminnoista, sillä rakennusautomaatioon liittyvät tehtävät täyttivät työpäivät lähes kymmenen vuoden ajan. 

- Tulin vuonna 2005 huoltosuunnittelijaksi energiansäästö- ja energianseuranta-asioiden pariin. Käytännössä kävikin niin, että juuri silloin tarvittiin valvomoon tuuraajaa ja jäin suoraan sinne töihin, Tero kertoo.

Valvomon kautta ohjattavat talotekniset asiat, kuten ilmanvaihto-, lämmitys- ja sähkötekniikka ulkovalojen ja ovien ohjauksineen eivät tuolloin olleet suoralta kädeltä tuttuja, mutta niiden opiskelu sujui silloisen kollegan kanssa hyvin. Teron aikaisemmista opinnoista sulatetuista järjestelmistä ammattikorkeakoulussa oli paljon hyötyä rakennusautomaationjärjestelmien omaksumiselle. 

- Tekniikka ja toimintaperiaatteet olivat minulle valmiiksi tuttua. Olen vahvasti tekniikan alan ihminen, Tero miettii.

Pohjakoulutuksena Terolla on tietotekniikan ja lukion yhdistelmätutkinto sekä tietotekniikan alan opintoja ammattikorkeakoulusta. Tällä hetkellä Tero opiskelee työn ohessa lvi-tekniikka Turun ammattikorkeakoulussa, 

- Opinnot ovat olleet todella mielenkiintoista ja auttaneet työssä. Esimies taisi ohjailla oikeaan suuntaan ja auttoi innostumaan opiskelusta. Kyllähän se on tuonut myös uutta potkua työhön, kuten tehtävänkuvan laajeneminenkin, Tero miettii.

Tämänhetkiset tehtävät edellyttävät ongelmien ratkaisukykyä, itseohjautuvuutta, sitä että jaksaa ottaa selvää asioista, jatkuvaa oppimista ja tietysti tiimityössä ja asiakaspalvelutilanteissa tarvittavia sosiaalisia taitoja.

Kokoaikaisen työn ja opintojen yhdistäminen ei ole ihan kevyimmästä päästä, mutta nyt valmistuminen jo häämöttää. Edessä on vielä opinnäytetyön loppuunsaattaminen. Se tulee olemaan kehitysprojekti työpaikalle. 

- Opinnoissa tai työssä mukavuusalueen ulkopuolelle joutuminen ei ole aina kivaa, mutta se kyllä vie eteenpäin, Tero päättää.