Vitriini

Keskuspaloaseman ravintola on auki nyt 24/7

Published on 12.03.2021 - 13:34

Arkean ravintola Alpe Turun keskuspaloasemalla on kokenut merkittävän muutoksen, sillä ravintola on jatkossa auki ympäri vuorokauden rakennuksessa työskenteleville. Samalla take away -myyntiä on lisätty merkittävästi.

- Tekemästämme asiakaskyselystä kävi ilmi, että asiakkaiden mielestä ravintolan aukioloajat olivat liian suppeat. Lisäksi saimme palautetta, että take away -tuotteita saisi olla enemmän. Reagoimme kumpaankin palautteeseen ja nyt meillä on ensimmäinen kioskityyppinen Mood-ravintola, joka palvelee koko keskuspaloaseman henkilöstöä ympärivuorokauden, palveluesimies Ulla Tiihonen kertoo.

Ulla myös painottaa, että uudistusta on tehty innokkaalla asiakasyhteistyöllä. Ravintolassa asioiminen ja ostaminen on sidottu asiakkaiden kulkuoikeuksiin, mistä asiakas on aktiivisesti huolehtinut. 

Ravintolassa keskuspaloaseman henkilöstölle avoinna ilman erillistä kulkuoikeutta klo 7.30–13.30. Tällä välillä on kellonajasta riippuen tarjolla aamiaista, lämmintä lounasruokaa sekä take away -tuotteita. Muina aikoina ravintolasta voi itse käydä ostamassa take away -tuotteita, kuten pitsoja ja salaatteja. Nämä valmistuvat Leenin käsissä. Hän aloitti keskuspaloaseman ravintolassa helmikuun alussa.

Korona on vähentänyt jo ennestään melko kotoisan pienen ravintolan asiakaspaikat hyvin vähiin. Siitäkin syystä take away -myynti tulee enemmän kuin tarpeeseen ja palvelee erityisesti vuorokauden läpi asemalla työskentelevää henkilökuntaa.
 

Ruokalista