Monitoimikone

Kevät sulattaa lumet mutta ei sepeliä

Published on 25.03.2021 - 10:53

Vaihtelevat vuodenajat eivät tee aina arjestamme helppoa, vaan tarjoilevat iloksemme milloin mustaa jäätä, milloin lumipyryä ja siinä välissä virkistävää loskasohjoa. Kevään koittaessa tasapainoillaan liukkaudentorjunnan ja sepelin poiston kanssa, sillä alkukeväästä saattavat kaikki sääolosuhteet vuorotella tiiviistikin.

Talvessa eniten puhututtaa lumi: Lunta on yleensä liian vähän, liikaa, se tulee väärään aikaan tai se on muuttunut liukkaaksi jääksi. Liukkauden mukana kuvioon tulee tietysti hiekotus ja mikä sitten keväällä harjataan pois, sillä lumen tavoin sepeli ei sula kevätauringossa. Monille ihmisille yksi kevään merkeistä on sepelistä vapaat jalkakäytävät ja pihat. Usein asiakkaillamme on ymmärrettävästi kiire saada sepelit pois, sillä se näyttää epäsiistiltä ja kulkeutuu sisätiloihin. Sepelinpoiston kanssa ei kannata kuitenkaan liikaa kiirehtiä.

- Pakkasyöt tekevät sepelin poistosta haastavaa, koska pölyyn ja sepeliin päivän aikana kerääntynyt sulamisvesi jäätyy yöllä ja aiheuttaa taas aamulla töihin lähteville haasteita liukkauden muodossa, kertoo Arkean palvelujohtaja Sanna Lehtinen.

Sepeleiden harjauksen yhteydessä ammattilaisemme myös pesevät piha-alueet ja puhdistavat tarpeen mukaan kaivot, joihin usein valuu sulavettä ja sen mukana hiekkaa ja soraa.

Kevät keikkuen tulevi

Arkean kiinteistönhoidossa ollaan kartalla sääennusteista. Koko lumi- ja jääsesongin ajan säätilan vaihteluita seurataan jatkuvasti, jotta pystytään ennakoimaan tulevia tehtäviä.

- Työhön lähdetään tarpeen vaatiessa vuorokaudenajasta riippumatta. Meiltä löytyy riittävästi sekä kalustoa että henkilökuntaa sovittujen töiden hoitamiseen. Lisäksi apunamme ovat luotettavat yhteistyökumppanit.

Vaikka henkilöstö ja kalusto ovat kohdallaan, sepeli kuten ei lumikaan silti katoa joka paikasta samanaikaisesti. Kone ja kuski voivat olla vain yhdessä kohteessa kerrallaan. Töitä tehdään järjestelmällisesti mutta jatkuvasti.