Ruokapalveluissamme käytetään jodioitua suolaa

Väestötutkimusten perusteella suomalaiset saavat liian vähän jodia ravinnosta. Ravitsemusneuvottelukunta suosittaa, että väestön jodin saantia parannetaan parhaiten käyttämällä jodioitua suolaa kotitalouksissa, joukkoruokailussa ja elintarviketeollisuudessa. Arkean ruokapalveluissa jodioitua suolaa on ollut käytössä kesästä 2015 lähtien.

Maailmanlaajuisesti jodioidun suolan käyttö on tavallisin tapa lisätä jodin saantia ja ennaltaehkäistä jodin puutosta. Myös Suomessa alettiin viime vuosisadan puolivälissä lisätä suolaan jodia, minkä ansiosta jodinpuutoksesta aiheutuva struuma hävisi maastamme lähes kokonaan. Suomalaisten joditila oli 1960-luvulta lähtien erinomainen vuosikymmenien ajan. Jodin saanti ravinnosta ruoankäyttötietojen perusteella laskettuna oli tällöin lähes 300 μg/vrk (Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositus yli 150 μg/vrk).

Suomalaisten jodin saanti on kuitenkin heikentynyt niin, että viimeisimmän FINRAVINTO 2012 -tutkimuksen mukaan suomalaiset saivat ravinnosta jodia enää 117 μg/vrk. Etenkin kotona valmistetun ruoan osuuden pieneneminen ja jodioimattomien erikoissuolojen ja mausteseosten käyttäminen, valmistuotteiden käyttö sekä kodin ulkopuolella syömisen lisääntyminen ovat vähentäneet jodin saantia. Merkittävimmät jodin lähteet suomalaisessa ruokavaliossa ovat maitotuotteet, kananmunat, kala ja jodioitu suola.

Jodi on välttämätön ravintoaine, jota tarvitaan kilpirauhashormonien valmistukseen sekä sikiön ja lapsen normaaliin kasvuun ja kehitykseen. Jodin puute aiheuttaa kilpirauhasen suurentumista eli struumaa, joka oli tavallinen vielä 1900-luvun alkupuolella. Sikiökaudella jodin puute voi aiheuttaa neurologisia kehityshäiriöitä. Aikuisten saantisuositus on 150 μg/vrk. Raskaana oleville suositellaan 175 μg/vrk ja imettäville 200 μg/vrk.

Huom! Apteekista saatavia joditabletteja ei tule käyttää jodin saannin turvaamiseksi. Joditabletit on tarkoitettu ainoastaan erityistilanteessa käytettäväksi esim. ehkäisemään radioaktiivisen jodin vaikutusta kilpirauhaseen ydinonnettomuuden sattuessa. Joditablettien jodipitoisuus on moninkertainen suositukseen verrattuna (myrkytysvaara). Joditabletteja käytetään vain viranomaisen kehotuksesta.

Lähde: Toimenpidesuositus väestön jodin saannin parantamiseksi (10.2.2015)
Kuva: Valtion ravitsemusneuvottelukunta