Arkea tarjoaa jälleen kotiruokaa kesälomaileville koululaisille

Monessa perheessä ruokailu tuottaa koulujen kesäloman ajan päänvaivaa, etenkin jos lapset ovat yksin kotona. Arkea tarjoaa viime vuoden tapaan perheille helpon ja terveellisen lounasvaihtoehdon. Maanantaista 6.6.2016 alkaen yhtiö myy Turun peruskoululaisille ravitsevaa lounasta Ruusukorttelin hyvinvointikeskuksessa. Toimintamalli otettiin käyttöön viime kesänä vanhempien ehdotuksesta.

Ruokasalissa tarjoillaan päivittäin kaksi eri pääruokavaihtoehtoa, joista toinen on kasvisruoka. Lounaan hinta koululaisille on 3,50 euroa ja siihen sisältyy pääruoan lisäksi salaatti, ruokajuoma ja leipä. Ravitsemuksellisesti ruoka vastaa kouluruokaa.

– Jatkamme viime vuonna aloittamaamme käytäntöä, joka otettiin hyvin vastaan. Aloite tähän tuli vanhemmilta, jotka toivoivat, että lapsilla olisi kesälomallakin mahdollisuus syödä koululounasta vastaava ateria, kertoo Arkean ruokapalvelun palvelujohtaja Paula Juvonen.

Koulujen ollessa kiinni Turun keskustan Puistokatu 11:ssä sijaitseva Ruusukortteli on käytännöllinen paikka ruokailun järjestämiseen. Keskustaan on myös hyvät bussiyhteydet muualta kaupungista. Ruusukorttelin hyvinvointikeskus tarjoaa ikäihmisille kotiasumista tukevia neuvonta-, terveys- ja virkistyspalveluita. Lounashetki toimii näin myös eri sukupolvien kohtaamispaikkana.